On olemassa yksi blogi joka käsittelee hirveesti lapsettomuutta ja lapsettomuus hoitoja. Tässä blogissa oli nyt kirjoitus siitä että miten katkera kyseinen kirjoittaja on kun ei vaan tule raskaaksi. Ööö kirjoittaja on tehnyt 1! hoito, siis ihan oikeasti 1! Lapsettomuushoidoissa voi mennä vuosia, vuosia ennen kuin mitään tapahtuu. Minulla ollut yksi sukulainen joka odotti sitä positiivista raskaus testiä 5 vuotta, siis 5 vuotta tutkimuksia, hoitoa ja vaikka mitä ennen kuin tuli se YKSI positiivinen raskaustesti. Ja tällä kirjoittajalla on kuitenkin jo yksi lapsi, mutta kuitenkin hän kirjoittaa välillä kun ei olisi lapsi ollenkaan. 

Tässä tarinassa on mies "syyllinen" että he eivät voi saada lasta "normaali" tapa. Mutta se että nainen itkee kun ei ole nyt sitä vauvaa mutta pitäisi olla minun mielestä onnellinen että on jo yksi lapsi kuitenkin. Hän kirjoitti että on pienestä pitäen halunnut tietyn määrän lapsia ja nyt kun kaikki ei mene niin kuin Strömöössä niin on niin alla päin että. 

Minäkin halusin lapsia koko lapsuusikäni, olin sitä mieltä että on itsestään selvyys että nainen hankkii lapsia ja perheen. NYt olen kuitenkin tullut tosiin ajatuksiin, minusta on tullut kuitenkin sellainen ihminen että en välttämättä edes halua omia lapsia. En ainakaan vuosiin vielä jos edes ollenkaan. Voi olla että joskus jos on enemmän tilaa missä asua niin alan sijaisvanhemmaksi mutta niitä biologisia lapsia, en tiedä, välillä tuntuu että olisi ihan kiva edes se yksi saada mutta sitten kun on lapsien ympärillä niin on sellainen olo että ei ikinä. Minä olen luonteeltani sellainen että hermot menee todella nopeasti jos asiat ei mene niin kuin minä haluan ja se vetää oikeasti minun viimeiset hermot jos joku lapsi ei usko mitä sanoo siis ei tottele. 

Kaikki me ollaan erillaisia ja tunnemme erillaisella tavalla. Mutta siis se että ihminen menee lapsettomuushoitoihin ja luulee että ensimmäisellä kerralla nappaa ja kun ei se niin mene niin sitten ollaan melkein psyykeosastolla. Ja se että ihminen jolla on yksi lapsi puhuu lapsettomuudesta koko ajan ihan kuin hän kuuluisi siihen ryhmään. En ymmärrä tätä nyky maalimaa kun ei ole mitään kärsivällisyyttä odottaa vaan että asiat pitää hoituu heti! ja jos ei mene niinkuin oppikirjoissa niin sitten maristaan ja ollaan masentuneita. Pitäisi joskus miettiä sitä että joissain ei ole mitään vikaa edes josta saa syy lapsettomuuteen ja ei vaan tule raskaaksi hoidoista huolimatta. Se varmasti vaikuttaa myös kaikkeen että ihmiset stressaa liikaa ja stressi vaikuttaa hormooneihin ja sitä kautta kaikki sitten tulee vaikeammaksi. 

Kirjoittaja kirjoittaa että hänelle on vaikeaa olla ristiäisissä ja babyshowereissa. Pitäisikö miettiä sitä että varmasti samat tunteet tuntee esim sinkku joka käy polttareissa ja häissä ja koskaan ei ole hänen vuoro mutta koska on ystävä niin käy niissä. Itse muistan sen kun minun veli avioitui, minä olin se katkera ja surullinen. Minä olin sinkkuna, siihen asti olin ollut koko elämäni ja mietin että saanko minä joskus joku joka haluaa minut. Saanko minä joskus seisoa ja sanoa KYLLÄ jollekkin? Milloin on minun vuoro? Lapsien kanssa ei ole sama fiilis minulla. Hetkelläkin olen sellaisessa tilassa että MINÄ HALUAN NAIMISIIN! Haluan ihailla sitä omaa sormusta. Haluan vaihtaa sukunimeä, samaan kuin mieheni. En tarvitse niitä isoja juhlia enkä mitään isoa kirkkohäätä, minulle kelpaa vaikka nopea vihkiminen maistraatissa mutta haluan naimisiin. Mieheni on ollut naimisissa aikaisemmin, kerran oli ystäviemme kanssa puhetta että ystävämme ei enää halua naimisiin(nekin ovat molemmat jo kerran eronneet) niin mieheni sanoi että ei hänkään, minä sanoin että lapsista voin luopua mutta naimisiin haluan, en edes tiedä miksi mutta se tunne että saisi vaihtaa sukunimeni samaan kuin miehelläni, ovessa olisi vaan yksi nimi ja se sormus, ei tarvitse olla timanttia(työnikin takia en voi pitää mitään timanttia) niin sitä minä haluan. Nyt hetkellä on facebookissa kaikki menee kihloihin ja/tai naimisiin, MINÄKIN HALUAN! Mutta en minä silti jättäisi menemättä ystäväni häihin jos saisin kutsua vaan sen takia että olen katkera. Minähän nyt en ole sinkku mutta kuitenkin. Voisin häissä tuntea itseni surulliseksi ja miettiä milloin minun vuoro on, mutta en sitä näyttäisi vaan olisi iloinen ystäväni puolesta.